torstai 2. kesäkuuta 2022

"Sinä tulet saamaan miljoonia ja osalla rakennat pyrämidin".

 2/6-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Clairvoyant..

Meedio .

Healer.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Yhä sataa, ainakin täälläpäin Kauhajokea. Tammikuussa  sanoin että  tulee  koleahko kesä, mutta  että Elokuussa  alkaa  lämmitä. Katsotaan  sanoi plääkäri.Nony  meen  vuoteen  1969, tapahtumaan, josta olenkin  kertonut  blogissani  useita  kertoja.  Noin  tähän samaan  aikaan  sain vakioveikkauksessa   täydet  12 oikein,  14450  markkaa, joka  vastasi siihen  aikaan  noin kahden vuoden palkkaa. Tiedon  täysosumasta    kuulin  Sunnuntain  veikkausuutisissa  ja  että olin   yksi  onnellinen   täysosuman  saaneista,  Maanantaina, sekä summan,  työpaikallani  Weiste  Oy, Suutarilassa. Hesasta noin  14 km.

Saman  Maanantain  vastaisena  iltana, noin  kello  01,00, "kuulin" kolme eri  kertaa  että  "tämän minkä sinä sait  on  forskottia(siis  etumaksu  isommasta  tilistä)  ja  tulet  saamaan  miljoonia  ja  osalla  siitä rahamäärästä   rakennat  pyrämidin".  Noh....sitä  miljoonaa (nia) joka  mahdollistaa   pyramidin  rakennuttamisen, ei ole  kuulunut  tähän päivään mennessä. Se  pyrämidi olisi  henkinen/sen tiedon-opetus-parannus-näkijän(jöiden)  keskuspaikka, johon  valittaisiin  kaikki  parhaimmat  alan  ihmiset...........Sielä pidettäisiin  etupäässä  kokouksia/ym  vastaavia ja yhtenä, jossei  tärkeimpänä  aiheena.....kaskas....juuri ufot-humanoidit.  

Olen siis  vuodesta  1969  odottanut  sitä    "miljoonia", mutta  "taivas" on hipihiljaa.  Me  näkijät/vastaavat  tiedämme sen, että   rahaa  ei saa     rukouksilla pyytää. Se  annetaan  jos  asia on tärkeä. Jos  on tarkoitus  että  annettu  etukäteissuunnitelma  toteutuu, niin  kyllä siihen  tarvittavat(at)  rahat  jostakin  löytyy. Itse olen kuitenkin, täytyy  myöntää, koettanut  edesauttaa  niiden miljoonien  tulemista, vekkauksen/loton  avulla, mutta  tyhjää  on  tullut. Toisaalta olisin  saanut  vuonna  1993  lotossa, viikkoa  ennen  Joulua  6 ja  lisänumerolla  9000  Euroa, mutta  olin  sen, jossa  olisi ollut se  voittoluokka, vaihtanut  toiseen. Siinä oli  vain  2 oikein.Auts. Tuolla   summalla   vaikka  se  olisin  tullut  mulle, ei olisi  kyllä mitään pyrämidiä rakennettu. 

2  viikkoa  sitten  tuumasin että  jospa menen luuraamaan omaa    tulevaisuuttani/työtehtävääni  ns  Meditaation  kautta ja sen tein Jalasjärven  Koskuella. Illalla  kello  23,00  vaivuin "loveen" ...heräsin 01,15  ja kaskas......Se  tila  ei ollut kuulkaas ns nukkumista, sen takaan.  "Näin"  Järvenpään-Keravan  alueella  entisen  vesitornin,  tyhjillään  ollut  jo  25  vuotta. Se oli  35X35 metriä  mitat, korkeudeltaan  18 metriä ja  melkein  tasakattoinen. "Näin" miten olin mukana  rakentamassa sen katto-osaan  pyrämidin mallisen   lisäharjan, korkeudeltaan  niin  , että sen mitat  sopivat   suuren  Pyrämidin  osuuksiin , sillä lailla  että sen  sisällä  olisi  ollut  "parannuskohta". Sisätilaa olisi   500  sadalle  ihmiselle.Samalla minulle näytettiin  aikamäärä....1,8 vuotta ja se saattaa  tarkoittaa  että  silloin alkaa  rakennustyöt, taikka  se on  jo  silloin  valmis.....ihmisten  auttamiseen.

Nyt siis:  odottelen: Tuleeko  ne "miljoonat"   lotosta, taikka  jonkun  hyvää  tarkoittavat  miljonäärin avustuksesta ?  Eikun  odottelemaan.

Ekku Mattila.