keskiviikko 23. elokuuta 2023

Nasiiri-Meedio-Clairvoyant Ekku Mattila ilmoittaa:

 23/8-2023.

EKKU.

Nasiiri.

Meedio.

Clairvoyant.

¤¤¤¤

Keskitaita sinne teille jokahittelle.

Nyt  pukkaan  vähän mainostusta-etukäteisasiaa, joihin ihan pian  ryhdyn. Olen ollut ns  "ufouskovainen"  vuodesta  1950  lähtien, jolloin  naapurini  näki miten minut  nostettuun  pellon yllä olevaan valtavaan saunapadan kanteen (joksi   hän sitä   itse sitä nimitti)   ja  muutaman minuutin  kuluttua laskettiin taas  syntymäkotini pellolle.  Keväällä  Toukokuussa.

Olin silloin  vajaa  5 ikäinen. Olen  omassa blogissani  sekä  netissä  muutenkin kirjoitttanut  paljonkin asiaa  ufoista ja kaikesta  siihen asiaan liittyvästä  ja saanut  monta kyselyä  että  koskas ekku alat pitämään itse  omaa  ufo  "ufopaneelia". Tässä  omassa  blogissani, joka on ollut  kohta  11  vuotta ja    sen lukumäärä ylittää  pian 900000 olen  kymmeniä kertoja  juuri ja myös  ufoasioita käsitellyt. Vakaasta harkinnastani  meinaan  ja aika piankin , sillä  nyt on  tullut oikea  aika, tehdä  seuraavan  asian:

Varaan ja jo  tämän  syksyn aikana  Seinäjoen  kirjaston  salista  tunnin- kahden ns luentoajan, jossa  käsittelen  juuri ufotapahtumia, niitä  joita on itselleni  sattunut  , noin   73  vuoden aikana ja varsinkin tänne  vuonna  1990  muuttaessani. Esim  eri  valokuvia  kännylläni olen  ottanut  täällä  noin  300..!!ja niiden joukossa  on  myös  mahtavan hienoja  ufokuvia.

Laitan  tarkemmin  sanaa kun  se   ufo-luento-tapahtuma  on ns  ajankohtainen. 

Ekku.