keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Nasiiri Ekku Mattilan "testamentti". Tämä on ensimmäinen opetus.

 5/5-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

Meedio.

¤¤¤¤¤


  Tein,kuten minulla on joka  aamu , tapana  ollut, 4 km  juoksulenkin ja nyt  ...........seuraa  : "tietäjän  testamentti".

Kun  muutin Helsinkiin  1964 niin  muutaman viikon  päästä minua  kehoitettiin  menemään  selvänäkijän  Helmi  Lehtisen,   "suntan"  Johan Sunströmin, sekä  Meedio  Svea  Ricnaun  luokse. Lehtinen  sekä Suntta  olivat  niin  Suomen, kuin  koko  pohjoismaiden parhaimmat  selvänäkijät  ja  Svea  Meedioista  paras  kautta  aikain. Lapualla  siihen aikaan  toimi  Aino kassinen jota en  ehtinyt  tapaamaan kertaakaan....

Nyt  olkaa  tarkkana: Hyvät  meediot/selvänäkijät  "ilmestyvät" heti  heidän/meidän  syntymähetkillä.Meidän  auttajan tiemme  on  silloin  jo  määrätty. Otsassamme  lukee näkymättömin  kultakirjaimin: NOUSE, OLE  KIRKAS, SÄTEILE.

Heti  ensitaapaamisesta alkaen,  niin Helmi, Suntta, kuin myös  Svea kertoivat/varoittivat/opastivat: Maailmalla  oleva/elävä piru ei tykkää  kun  huomaa  että jossakin  päin maailmaa on syntynyt  ihmislapsi  jonka  tuleva  elämäntyönsä  tulee  olemaan  muiden ihmisten  auttaja. Heti  p  alkaa   työnsä. Hankaloittaa sellaisen/sten  elämää. jo  alusta saakka, jarruttaa  ja  jarruttaa, potkii  ja  kampittaa, masennuttaa . Järjestää   erilaisia  vaikeusasteita  auttajan  koko elämään, määrättyyn  aikaan saakka. Koettaa  aikaansaada  jopa  autttajan  omaehtoisen/valinnan, omin  käsin  hänen  elämänsä  lopettamisen. Suurella  masennushetkellä.  Elämän  riistämisen. Ja kun sellainen  onnistuu,  p (iru)  nauraa hohottaa. Pukinsorkkansa  kalistellen.

Muistakaa myöskin  tämä:

Jos ja kun  auttaja  on hyvä ja  hänestä tulee  sellainen, saa olla  varma   saavansa   "lokaa  niskaan". Koska p (iru)   ei voi  suoraan  henkeä  auttajasta  ottaa, rikkomattoman  Jumalan  lupauksen  mukaan (sitä  Jumala  rakastaa, jota hän kurittaa)   tämä   keksii/oivaltaa  erilaisia  konsteja:

Joku saattaa  olla  jo lapsuudestaan saakka  erilaisten  sairauksien kohtelema, taikka  ne  ilmaantuvat "sopivalla"  hetkellä auttajan  elämään. Liikuntarajoitteinen, sisäelinsairauksia, syöpiä, erilaisia  vammoja   erilaisissa  onnettomuuksissa, masennuksista  syntynyttä  mieliala-apatiaa, syntymäkoti/koulu/työympäristö/lähiasumuspiiri/naurua ja hohotusta/kateutta  sekä  suoranaista  ruumiillista uhkaa joidenkin  p(irun)  määräämän  ihmisraukan taholta.  Auttaja  joutuu  näiden hankaluuksien  kohtelemaksi. Joskus  p(iru)  onnistuu. Auttaja  lopettaa  kesken kaiken. Ei  kestä  enää. Menettää voimat. Liikaa  hankaluutta. Liikaa  sairautta. Liikaa   väheksyntää. Liikaa  kaikkea pahaa. Liikaa   vihaa. Rakkautta ei missään. Kylmää  maailmaa. Ja auttaja  tekee  "ripin". Ja p(iru)  nauraa  hohottaa.

Muistakaa:

Ketä Jumala rakastaa,  sitä hän kurittaa. Itselläni on kyllä  ollut aikoja, jolloin olen iltarukouksessani sanonut......älä niin  paljon  mua  rakasta.....riittää  kyllä  vähempikin....riittää  jo....kiiiitoos...ny on  iihaan hyvä...kiitoos. 

¤¤¤¤¤¤

Tämä on tärkeä:   Älä  ylpisty.  Älä luule  että  "tairat olla valmis", kuten minulle  tapahtui  Helsingissa  1973, jolloin "nostelin Jeesusta keskellä mannerheimintietä  Kesäkuussa" , tapahtuma  josta olen monta kertaa  jo kirjoittanutkin. Koko ajan  kehity. Koko  ajan olet  koulussa. Koko ajan "kuuntele" sitä  jotakin, joka on jossakin. Joka  on  ja jota  et näe. Sinua kyllä neuvotaan ja opetetaan ja kun oikea  aika  on  elämässäsi, saat  vanhemman  ja  kokeneemman  auttajan, ..

Jos olet  meedio, vaikka  nainen, sillä parhaimmat  meediot    tulevat  "naisena", niin  elä  ja elä, ihan normaalia  elämää.   Meediolla  on  kaksi  "elämää". 90  %  ja  10 %.. "meedionaisena" jos  niin tapahtuu, saat  elämänkumppanin ja  jos  niin on  sinulla  parasta, et  saa.  Saat  kenties  muksuja, taikka  et saa. Saat  hyvän miehen, taikka  huonon. Ota kaikki   vastaan, sillä  niillä tapahtumilla  on joku  tarkoitus, taikka  sitten ei ole. Kaikkihan on  opetusta. kaikki  on koulutusta. Kaikella on jokun tarkoitus. Opit  sen kyllä.  "Kuuntele sitä jotakin". Se ei ole  sanoja, vaan  tietoa  salaisesta maailmasta. Sieltä jostakin. Kaukaa , mutta  samalla  hyvin lähellä  sinua. Omassa  sydämessäsi.

Meedio :  jos olet  nainen. Elä  elämääsi  90  %:lla. Koko  ajan pidät  sisälläsi  sitä  10  %, koko  ajan, kuin valppaana, astumaan esiin.  Astumaan  työhön.  Meedion  työhön. Ja kun  se  hetki  tulee ota  esille  se  90 % ja  anna  sanojesi/näkysi   tulla.Se on mahtava, mutta samalla    raskas  henkinen maailma.Siellä kohtaat niin  ylimaallista  rakkautta, mutta samalla   surua ja  tuskaa.  Siellä  on  sanomien  antajia ja  sanomien ottajia. Sinä  niiden välillä ja annat    vastaukset. 

Muista:  Rakasta koko  maailmaa. Ja samalla  jokaista  yksittäistä  ihmistä. Pidä  maapalloa  käsissäsi  ja anna  sille  lämpöä  , rakkautta sekä hyvyyttä. Ajattele  rakkaudella koko  universumia.  Kaikkea  joka  on ja joka  on  tulossa. Sinulla on  suuri voima eikäs  se koskaan  häviä. Rakkaus  on ikuinen.

NOUSE  OLE KIRKAS JA  SÄTEILE.

Ekku Mattila.