26/4-2012.
Ekku Mattila.
Paikka syntymäkotini Alahärmässä,Hakokylä,nykyinen Knuuttilanraitti 203.
On vuosi 1950, paikalla äitini ja minä ja minulla ottaa päähän....
Muistan tämän kuin eilisen....jossakin lehdessä luin...juu-uu...opin jollakin lailla lukemaan jo 4 vuotiaana
Krimin sodasta,siitä suuresta,sekä katselemaan lehdessä olevia tykkejä ja muita sotaan liittyvää.
Kesken lukemiseni sanoin äidilleni,,että minä olen ollu juuri tuas klimin solas ja lataamas noita piippuja..
ja että muistan miten oli tolella lapaa ja meteliä ja että mua osui kuula tuahon,,reiren sivuun ja että sitten
voi että kun haavasta vuati palio verta ja sotlkua...ja että sitten mä kualin...
Koettakaapas arvata kuka tai mikä tarttui mun hiuksiini kiinni? Joo-o...oma äiteenihän se ja kyllä sain
kyytiä...muistan miten olin kuin maailmanpyörässä ....pienet jalat vain suihkivat ilmassa..
Äitihän tottakait koetti mun päästäni saada pois tuollaiset hullut ajatukset ja retuutti ja retuutti ja taas retuutti...jos nyt tällä aikaa oltaisiin,niin eikun sossurouvat olis mut turvaan hakenu...ja äitee punastellen oikeuren ethen...
Niin...jo pienestä saakka olen muistanut noi vanhat aikani,,silloin ennen tätä nykyistä syntymääni.
Muistan elävästä ne kovat taistelut Krimillä,,sen metelin,voihkeen ja ruudin ja veren hajut.Muistan miten
luodit vinkuivat ilmassa ja sekoittuivat kivien ja mullan sekasotkuksi...haavoittaen ja tappaen..meitä nuoria,
meitä nuoria...
Yhä muistan sen kummallisen ja oudon pehmeän tunteen,kun vereni liejuun katosi,,olin kuin pumpulissa ja vailla minkäänlaista painovoimaa.Myös Taistelun äänet katosivat,oli vain lämmintä hiljaisuutta ilman kipua ja tuskaa...vain minä...15 vuotias nuorukainen,,vain minä ja tuleva kuolemani....kuolemani...
Silloin jo....huomatkaa...silloin jo...näin kirkaan valon tulevan...avaran valotunnelin lailla,,jostakin kuin tyhjästä ja tuntemattomuudesta...minulle tehdyn..ja sinne minä nousin,painottoman perhosen lailla,,valoa
kohden...valoa kohden...ilmassa leijuen...valoa kohti.
Kirjoitin "silloin jo" koska näkemästäni kirkkaasta valotunnelista alettiin puhua vasta 1960 luvun jälkeen ja vasta nyt sen saman ovat kokeneet tuhannet muut ihmiset...etupäässä nukutetut leikkauspotilaat.
Onneksi aika nopeasti opin läksyni...sillä äitini välillä tiedusteltuaan minulta Klimin solasta...pidin naamani ummessa...mukamas leikin kuusenkävyilläni..enkä kuullut...
oli se hiuksista repiminen niin kovaa kyytiä...
kipiää otti.
26/4-2012
Ekku Mattila
