27/4-2012.
Ekku Mattilla
selvänäkijä.
Luuleeko maailma rauhan saavan,
helpotuksen huokauksen,
kohta soivat kuolinkellot.
Se ääni kaikuu pohjoisesta,
vuorilta ja laaksoista,
aivopesty on kansa sen.
He meluavat suureen ääneen,
kumartavat kuningasta,
hän paholaisen apu on.
Näkyy mahaa,
takakenos,
katseleepi ylös päin.
se kansa liikkuu nykien,
he robottien lailla,
hynoosihin laitettu.
0n nälkää,janoo,ei asumusta,
on rotat syöty,sammakot,
mut aseissa on ruuti kuiva.
on turhaa luulla,
et järki voittaa,
pian koittaa puna,veren ääni.
Ei hullulle saa naureskella,
jos tällä suuri miekka on,
me näemme päiden putoavan.
Pjongingista käsky kuuluu,
etelään nyt hyökätkää,
surmatkaa ylenmäärin.
Jo näkyy savut ohjusten,
suhisevan taivahilla,
jokaisella tuhat nimeä.
Ne he löytää,
erehtymättä,
kohtalot on täytetty.
Näkyy verta,kuolemaa,
irronneita jäseniä,
Etelässä huudot kaikuu.
tuol joet järvet punaisina,
tuol rakennukset sulavat,
ja ihot valuu sihisten.
Vaik Kimillä,
on virnistystä,
pian ohjus löytää naaman sen.
taas kaksi maata kättä vääntää,
nyt tulee se toisen toisinto,
mut 50 0n hyvin pieni.
Jos uhrimäärä lasketaan,
se ennen,
nyt kerrottuna tuhannella,
on lihaa verta suolenpäitä,
auringossa haisevaa,
kukaan ei hautaa heitä,
Pohjoisesta etelään,
etelästä pohjoiseen,
kuolema se rientää joutuin.
Kyl on hengen ottajia,
vetäjiä liipaisimen,
pistäjiä kuolon miekan.
Ei koskaan ihmiskuntaa,
koettele tälläinen,
nää sodat jäävät viimeiseksi.
Mut katsokaa,
tuol rättipäät,
latailevat ohjuksiaan.
he huomasivat tilanteen,
antavan nyt muutokseen,
ja uusinnan seitsemästä.
se sota kuusi ja seitsemän,
viel häpeätä tuntevat,
nyt tuhotaanpa kansa sen.
kas ohjukset,
joil osoitteet,
ne rientää kohti pientä maata.
kahdeksasta suunnasta,
kuolema katsoo,
hieroo kättään kalisevaa.
367 on salamoita,
niitä lähti 900,
mut tuho on liian suuri.
Pian pieni maa,
on kynnettynä,
ja taivahalla pätsin savu.
Loppu saapui ammuksina,
jysähtäen vierees sun,
silmäs auki,revähtäneet.
nyt katsokaa,
te rättipäitä,
ei hekään pääse pälkähästä.
Näen taivaal monta ammusta,
ne pian on kotona,
lähteneet Israelista
seuratkaapa syyllisiä,
jotka kaiken aloitti,
heil veri lakkaa liikkumasta.
Sekunnissa hymys loppuu,
kirahtaen äänes kaikuu,
aavikolla veripilkku.
Sodan teitte kauhunlailla,
nyt repien se teitä raapii,
raastaa henget ruumiistanne.
Vaik Israel,
on paloina,
ei se lakkaa olemasta.
Se syntyy lailla Feniksen,
Jumalanko avulla,
tuhkasta kuuluu ääni.
Nyt rakentakaa,
taas uudelleen,
pian uusi maa,uusi taivas.
tuol toinen maa,
on Helmikuu,
ja pakkasta 40 astetta.
Joku vuosi,
samaa sotaa,
vihasta nousee pää.
Hän meitä katsoo,
rotan lailla,
hamuaapi temmppeleitä.
On tyytyväinen kuolemista,
jotka syntyy kauempana,
nyt Raatteen kostan kerralla.
sen muistan häpeänä,
sen musiikin,
joka jäätyi pakkasessa.
Tuolla makaa trumpetti,
rumpukin haljenneena,
kaatuneita ylenmäärin.
Nämä mieles kanuukilla,
ja napin painaa hymyillen,
sammuttaapi virran maan.
hah mitäs teette tolpilla,
mitä langoilla taivahan,
sähkön teiltä sammutan.
hah mitäs teette koneillanne,
mitä laivoilla lainehien,
teillänne ei mikään liiku.
Ampukaa nyt ohjuksenne,
panssarinne käskekää,
kaikki seisoo paikallansa.
Vastaan pankaa,
seipäillänne,
joilla hutkitte pakkasessa.
Meil on Iitis,
Kausalassa,
pommisuoja joka lämmin.
Teil taas on Helmikuu,
lunta metrin,
ja ulkona 40 astetta.
Mikäs tuolla,
kas Raatteen tie,
jatkakaamme nyt siitä.
Mein vanhat urhot,
herätkää,
irrottakaa kuolinkääreet.
Katsokaa ja seuratkaa,
kun etenemme kohteeseen,
mitaleita ylenmäärin.
Hei tuolla näkyy Oulun suu,
pian Kokkolakin kajastaa,
kas pakkasta 40 astetta.
Nyt tehkää työnne kapustiinit,
ottakaa ja vallatkaa,
vaik on 40 astetta pakkasta.
Sota tuli kauhun lailla,
repien se meitä raapii,
ulkona 40 astetta pakkasta.
27/4-2012.
Ekku Mattila
selvänäkijä.
