7/3-2021.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.
Paistoin äsken 20:nestä kananmunasta 11 munakasta, söin yhden + banaanin ja nyt meinaan ottaa kantaa urheiluun sen eri muodoissa. Teeveestä tulee nyt just näinä päivinä hiihtoa ja sen "loppusuoritukseen" olen jo monta vuotta kiinnittänyt huomioita. Aikoinaa sen ns tyylin aloitti herra Kirvesniemi/muut suomalaiset 20 vuotta sitten ja se on tälläinen. Heti maaliin saavuttuaan nakataan ittensä maahan pitkin pituuttaan ja siinä läähätään rinta kohoillen että kattokaa ny.....kaikkeni mä tein, enempää en olsi jaksanunna. Sitä samaa tyyliä jatketaan tänäkin päivänä, niinkuin tänäänkin teeveessä nähtiin.Tottakait on eri asia jos todella on hiihtänyt ittensä ihan puhki, muttei silloinkaan "tarvitse" maahan heittäytyä. Riittää kun nojaa sauvoihinsa hetken aikaa. Kyllä se siitä pulssi rauhoittuu parissa minuutissa, sanon minäkin, joka on aikalailla harrastanut eri urheilulajeja. Tämä nyky/some/netti-maailman maahanheittäyminen on vaan piintynyt tapa hiihtäjlle ja näkeehän sitä myöskin ns kesälajeissakin.Tekee mieleni sanoa kuten Paavo Nurmikin, joka näki maratonin maalissa maahan sammuneita kilpakumppaneitaan ja sanoi : "ovat huonosti hariotelleet". Eilen illalla kun seurasin hallikisoja niin siinäkin näkyi heitä "sammuneita" jopa 1500 metrin juoksun jälkeen. Jos ja kun on kunnossa niin ei tartte maahan romahtaa .
Ainiin.....sitten seuraava: Kun aikoinani harjoittelin veteraanien tuleviin kisoihin niin minua valmensi toimittaja/kirjailija/juoksuvalmentaja Oskar Reponen. Hän sanoi......"Ekku ....muista aina harjoitella esim 100 metrin kilpailuun niin että se matka olisikin 110 metriä.....taikka 200 metrinen olisikin 210 metriä....400 metriä 410 metriä....800 olisi 810 metriä ja niined. Kun sitten osallistut kilpailuihin niin maaliviivan lähestyttyä sinulla on yhä kirivoimaa tallella sen maaliviivan ylitettyäsikin ja oma vauhtisi on vielä tallella . Muuten voimat vähenevät huomaamatta 10 metriä ennen maaliviivaa. Sen sanon että oli Reponen sitten viisas valmentaja. Rauha hänen muistolleen.
Ja se kolomas tuloo ny: Vaikka tästäkin aiheesta olen jo aikaisemminkin kirjoittanut blokiini ja vaikka sen jälkeen yksi "tekouskovainen" suutahtikin luettuaan kirjoitukseni , niin uudistan sen.............Moni urheilija ennen suoritustaan nostaa joko sormensa ylös taivasta kohden, tekee ristinmerkin , taikka muuten mumajaa jotakin ja näin tekemällä luulevat/uskovat/vaativat Jumalalta apua hänen suoritukseensa, jota olen aina ihmetellyt. Olen aina sanonut/kirjoittanut että jos Jumala "kuulisi" joidenkin itselleen omakohtaista apua ,puhumattakaan että se urheillessaan ns toimisi, niin silloin(han) Jumala olisi ihan tuikitavallinen ihmis/persoona. Ei Jumala ketään auta hänen urheilusuoriksessaan. Asia on ihan eri jos mennään siihen Wanahaan VT-aikaan, jossa Israelilaisten apuna oli suuri "apulaaneen" , itte taivhan Jumala.
Eiksjuu?
Ekku Mattila.
