maanantai 1. maaliskuuta 2021

Terveiset teille jokaiselle sinne jonnekin missä nyt juuri kukin oottakin. Nykymaailma on todella pieni paikka.

 1/3-2021.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.


Todella hienoa  homma. Olen  blokiani  pitänyt  vuodesta  2012 ns  päätoimisesti  ja  koko ajan  sen  lukijamäärät/maat  ovat  lisääntyneet. Eilenkin  blokiani    kävi lukemassa  18  eri maata +31 siis yhteensä  47 ! Näyttää  sille  että  pian on  niin Afrikka kuin myös  E/Amerikka(kin)  saavutettu. Tuntuu   mahtavalle, sillä  vuonna  1973  oli  vakaa  tarkoitukseni muuttaa  lämpimiin maihin moottoripyörällä ajamalla  ja  kenties   jäädäkin sille "tielle", mutta   se kuuluisa  kohtalo  esti sen  erään Kellokoskella asuvan  varkaan  "avulla"  kun hän varasti teltastani, joka oli Järvenpään  Rauhannimene  leirintäalueella kaiken mitä siellä oli. Niin katosi  passini, ajokorttini,pankkikirjani, sekä rahaa  suuri määrä.  Se teko esti tehokkaasi muuttoni ulkomaille . Tänäkään päivänä en  aivan tarkkaan  tiedä  miksi  en saanut  muuttaa "ihmisten ilmoille" .  

Hiukkasen palsaa    pettymyksen haavoihin olen saanut  tämän blokini  kautta/avulla  sillä  nyt  olen tavallaan koko ajan myös  Suomessa  kuin myös  ulkomaillakin. Koko ajan  blokiini  yrittää  uusia  kavereita  pitkin maailmaa ja on   tarkasti harkittava  kenet  niistä  kymmenistä  hyväksyn  blokini  kaveriksi.  Näin aikamatkaajan  taidolla  on  helppoa  käväistä  uusien  kavereitteni  kotinurkilla   eikä se  tule  edes kalliiksikaan. Riittää  kun ottaa hyvän asennon/paikan , sulkee  silmät ja meditoi.  Siinä se  on.

Ekku Mattila.