tiistai 18. tammikuuta 2022

...."putosi vahingossa , avatusta ikkunasta alas pihalle, osuen pystyssä olevien kupariputkien päälle , saaden heti surmansa."

 18/1-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clarvoyant.

¤¤¤¤

Voivoi:  Tänään selailin  vanhoja  lenkki/päiväkirjojani, joita   olen  kirjoitellut   vuodesta  1973  ja  sama  homma jatkuu ja  nyt mennään  Helsinkiin, Nokia  Oy  työpaikkaani ja  iltavuoroon.  Nokia  sijaitsi silloin  aivan Lauttasaaren  vanhan sillan  vieressä, vastapäätä  nykyistä  Helsingin  oikeustaloa. Siihen aikaan,  1973  talossa  oli  alkon  pääkonttori  ym. 

Oltiin  juuri lopettelemassa  iltavuoroamme, käyty  tarkistamassa   että ikkunat ja   ovet olivat kiinni, sillä  joskus  ns  "lepakkoluolalaisia ", siltojen alla asuvia  purguja  oli   välillä  lämmittelemässä  Nokian   lukitsemattomissa  huoneissa, kun  kuulimme   ambulanssin  kimeää  huudantaa:

Saman  rakennuksen  toisessa päässä,    kolmannessa   kerroksessa  oli  pannuhuone, iso  sellainen ja  se  täytti  kolme  kerrosta  alhaalta  ylös.  Siihen aikaan ja varsinkin  Hesingissä  ei  ollut ns  talvea lainkaan, vaan  sellaista  räpäskää/märkää  ja  pannuhuoneen  hoitaja  oli pitänyt  ikkunoitaan  auki.Huomaamatta  nojasi sellaiseen ja ja ja ja....

Putosi  alas , pihalla   pystyssä olevien  kupari/rautaputkien  päälle.....tumps. Nähtiin  miten  ambulanssimiehillä  oli  hankalaa  nostaa  seivästettyä   ruumista  pois ja  laitosmies  joutui  rälläkällä    katkaisemaan  putket  sekä saamaan  kuolleen  irti.  Tapahtuma  oli  todella surullinen  koska pannuhuoneen  hoitajalla  oli      eläkepäivät    tulossa,  kahden kuukauden  päästä.  Hän  eli ja  sitten kuoli.....

Ekku Mattila.