Olen lukenut Aleksandr Solzhenitsyn kirjan vankileirin saaristo, ainakin kaksi kertaa ennenkin, mutta jostakin kummasta syystä tämän kolmannen kerran luettuani, kirja alkoi koskettaa Nasiiria todella syvältä. Tuntuu kuin itsekin olisin kokenut elämässäni samaa ja vasta nyt alan itsekin oivaltaa miksi-minkä takia ?
¤¤
"maallisen olemassaolon tarkoitus ei ole onni , niinkuin olemme tottuneet ajattelemaan, vaan -sielun kehittyminen".
¤¤¤
Kylläpäs on mahtava kirja. Jos sen sanomaa ajattelee todella syvällisen hengellisesti, niin kirjan tarkoitus toteutuu.