maanantai 24. lokakuuta 2022

Päivää taas:

 24/10-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Clairvoyant.

¤¤¤¤

Nony:  olen saanut  eilisen "kuolemani"   kirjoituksen tiimoilta  muutaman  yhteydenoton ja  jokaisessa on ollut  posititivista asiaa.  Yksi  nainen  Kokkolasta  sanoi  että myös hänelle tapahtui samantyyppinen asia  vuonna  1985....oli uimassa ja veti  henkeä ja  "hukkui". Hänet saatiin rannalle  ja  sen aikana  kun sai  tekohengitystä  kohtasi myös sen  kirkkaan valoputken johon oli  menossa, muta kun saivat hänet  virkoamaan, niin se  valoputki  katosi.  Samoin  hänelle   tuntui  kovalta petttymykselle kun ei päässytkään siihen valoputkeen. Maailmalla on  ollut tuhansia  samanlaisia  tapahtumia  kun mistä olen kertonut. Toiset väittää  (lääkärit)  että kaikki  johtui(tuu)  ihmisen saamasta  hapenpuutteesta, että  se on vain  aivojen  sisällä aaikaansaatettu unen kaltainen  tilanne, mutta   kukaan ei  tiedä sitä  tarkkaan. Mitä se on.

Joka tapauksessa mielenkiintoinen  tapahtuma.

Ekku Mattila.