perjantai 24. marraskuuta 2023

Meinasin saada sydänkohtauksen Saarijärven Mahlun kylässä vuonna 1982. "rippi" oli todella lähellä.

 24/11-2023.

EKKU.

alias; Jukka Pekka Mattila.

Nasiiri.

Meedio.

Clairvoyant.

¤¤¤

Iltaa  taas:  Tulkaa mukaan  Saarijärvelle, itse keskuksesta noin 24 km päähän, Sahrajärvelle-Mahlun kylään jossa  on just alkamassa  ns kyläinväliset maantiejuoksu kilpailut.  Olin muuttanut  jonkunlaisen aivohäiriön takia  Saarijärvelle  , Helsingistä, 1982 Maaliskuussa ja jossa  asuin 3 kuukautta  vaan  ja  josta olen monta kertaa aiemmin  jo kirjoittanutkin.

Minut siis  valittiin  jo sen takia, koska  joka päivä juoksin  erään kaupan ohitte, noin  11 km lenkin ja kun kauppias  sen  havaatti, niin  kutsui  minut  puollustamaan   Sahrajärven kylän kunniaa-mainetta. 

Ja niin   tuli itse kilpailu. Se  alkoi  Mahlun  kylätalolta, Lauantaina, noin  12   osanottajaa.  Kun  lähtöpamaus tapahtui  niin  ihmetellen  havaatiin miten  kilpailijat  , nuoria  noin 20  vuotiaita   kolleja, lähtivät kun tykin  suusta  ja  minä koetin seurata  heitä.Matka oli  8 km, hiekkatietä  ja  muutama  aika  jyrkkä  mäkiosuuskin.  Noin  puolivälissä onnistuinkin saavuttamaan  edellä juoksevat, kovalla  työllä  , liiankin   lujaa  jouduin  menemään....ja kun maali tuli, niin  olin 4:jäs. 

Ja olin ihan poikki:..pläääääääh...pläääääh...

En koskaan unohda miten  kovaa  sydämeni pompotti. Olen aivan varma siitä  että sykkeeni  oli  ainakin  250- 300. Rinnassani  kuului  kova nakutus. Itse sydämenlyöntejä  ei  tunnistanut. Kuin kovaa  hurinaa  vaan....Päätäni särki jumalattomasti. Se  tuntui  halkeavan  koska tahansa ja olin  aiva, AIVAN  varma että kohta  kuolen sydänkohtaukseen. Sen takia  hoipuin Mahlun  kylätalon sivulla  olevan halkopinon taakse,   ensin istumaan ja sitten oli pakko  panna  maata  pitkälleen..

Kun havahduin ja  tulin halkopinon takaa  pois huomasin  koko  paikan  hiljennneen. Vain  oma autoni  oli  jäljellä  ja  kotia  ajelin, heti  sänkyyn pitkälle......Jälkeenpäin  kuulin  että kaikki  olivat ihmetelleet  minne olin kadonnut, koska  jokainen  juoksija sai  palkinnon, myös neljänneksi   tullut, siis minä.Tuli  mieleeni että  kuinka  pitkään olinkaan maannut siellä halkopinon takana  puolikuolleena ..

Onneksi, vaikka  olinkin jo  silloin   jo-vasta, 36  ikäinen, mutta  elämäni parhaassa  kunnossa. Muutoin......olisin  kuallu  Saarijärvellä, Mahlun  kylätalon  halkopinon  takaa  vuonna  1982.

Ekku Mattila.