sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Tälläistä tässä tuumailen...........

 17/1-2021.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.


On  aika erikoista meinaan :::::: 

Teuvalla katosi   17/5-2016     kuin  ns ilmaan  T  . Otsomaa  eikä  hänestä ole  mitään sen jälkeen kuulunut. Hän oli  ajanut  metsäkämppänsä  eteen   Najukorven  metsätielle  Volvo henkilöautollaan  , jonka  kuskin puoleinen   takarengas oli  täysin  mennyt hajalle ,eikä  miestä näkynyt  missään. Katomistapauksesta  järjestettiin   viranomaisten  kautta   laaja-alainen  etsintä joka ei tuottanut  minkäänlaista   tulosta.  T. Otsoma  oli   kadonnut   "savuna  ilmaan".

Kuulin tapauksesta  noin   vuoden päästä  siitä ja  menin  ensimmäisen kerran    katoamispaikalle. Sillä kerralla  ns  "katselin/kuuntelin"   tunnin verran  ja  koetin saada  tapatumasta  selkoa , aikamatkaajan/selvänäköisyyden  avulla  ja  tarkoitukseni oli  myöhemmin   kesällä  tulla uudelleen  paikalle  sekä  jatkaa  kadonneen etsintää.  Mutta  se kesä meni   niin  nopeasti  erinäisistä  syistä johtuen ja pääsin vasta  2016   loppuvuodesta   Marraskuun    29   päivä   sinne  .  Ensinnä   lunta oli  satanut  liikaa , noin  20   senttiä ,  Najunkorventietä   ei ollut  aurattu  lainkaan   ja  autoni(kin)  alkoi  temppuilemaan. Se jäi johonkin  traktorin  ajaman  pyörienjälkeen  pahasti kiinni  ja minulla  oli  täysi työ  päästä siitä pois. Kun olin siinä   tunnin/toista  touhunnut   hikipäässä,  sain  ns tarpeekseni    ja palasin takaisin  Kauhajoelle.

"On   aika  erikoista   meinnaan"...sillä   tuntuu  siltä  ettei  kadonnut  T. Otsomaa(ko) ?  haluaisi  ikäänkuin hänen  katoamistaan ei  saisi  tutkia  lainkaan. Minulla on ollut   vaikeuksia  päästä sinne   paikalle.   3  kertaa  olen  loukannut kinttuni joka on estänyt  liikkumisen,  juuri maastossa , 2  kertaa  ns  nitkauttanut  selkäni ja  muutaman kerran on autoni alkanut  vikuroimaan  ettei  sillä  voinut  Teuvalle ajaa.  Yhden kerran, joka  tuntuu  todella  kummalliselta  , en osannut  lainkaan  sinne  Najukorven metsätielle , vaikka  kuinka  koetin. Löysin sen  Lauantain  aikana  itseni  4 kertaa  Teuvan  Horonkylästä ja  kartasta  katsoessani  sitten kotona  se on  Najunkorven  tien  sivutiehaara, mutta  en  sitä    oikeaa  paikkaa löytänyt. Silloin soitin jopa yhdelle  tutulleni  joka  sanoi  että  aja  sitä tietä pitkin ja  sen  vasemmalla puolelle  on se  Najunkorventie , mutta  vaikka  tein   ohjeen mukaan  niin turhaa  yritystä.........

Tämän  vuoden  alussa, Toukokuussa   löysin sen  metsäkämpän   johon Otsomaan  viimeiset jäljet   jää  ja  tuumasin että jospa nyt.....ja  (kuten olen jo  blokiini kirjoittanutkin)  tapaus  selviää. Ajoin    autoni tuulilasiin  ilmestyneiden  männynneulasten antamien  ohjeiden (????)  mukaan  yhdelle  suontapaiselle    paikelle  jossa  pysähdyin. Kävelin  noin   50-60   metriä poluntapaista  pitkin  ja  jouduin  palaamaan kiireen  vilkkaa    takaisin  autolleni. Päälleni  "hyökkäsi"   satoja  hirvikärpäisiä , satoja ja  satoja.  Ne  yrittivät  tunkeutua  joka  paikkaan  minussa, korviini  ja  nenääni . Kauluksesta , hiuksistani  puhumattakaan. Kun palasin autollani takaisin  kauhajoelle myös  autossa oli  kymmeniä  hirvikärpäisiä  , hiuksistani niitä  sain kammattua  vielä  seuraavana  päivänä.  Najunkorven metsätielle  lähtiessäni  en  ollut  ajatellutkaan pukeutua   oikealla  tavalla......ampiais/hyttysverkko päähän   ainakin ja  oikeat  vaatteet.

Noh....jospa  tulevana  keväänä  yritän uudelleen . Muistan myös  laittaa  " hirvikärpäs/haarniskan"  ylleni  ja  sitten......

Toinen, taikka,  aika  jännä  juttu on  tämä(kin) Ensikerran kun  meinasin mennä  sinne  katoamispaikalle niin soitin  tutulle  asianajajalle joka  sanoi  suunnilleen  näin: "  Ekku  älä  mene  ollenkaan sitä   T.  Otsomaata  etsimään.......jos  käy  sellainen  tilanne että  sinä Ekku  löydät  hänen  luunsa .....selvänököisyytesi  ansiosta......niin  olet  Ekku  kuule  kusessa........aika  harva   viranomainen...puhumattakaan   oikeussalissa......ei  usko  että  selvänäköisyytesi  ansiosta  sen  kadonneen löysit.........sinua  tullaan syyttämään  ihan satavarmasti ......Amerikassa  on lukuisia  samantyylisiä  tapauksia  joissa  muka-selvänäkijän  ansiosta , missä  kadonnut  löydetty on  itse näkijä  joutunut  oikeuteen ,  saaneet  rangaistuksia, jopa  elinkautisia  tuomioita......Ekkuuuuuuu.....älä mene sinne  Najunkorven  metsätielle.....usko  nyt ".

Tuotaaaaa....... minun    näkemysteni   perusteilla  on meillä  Suomessa  löydetty  8  kadonnutta kuolleina  enkä ,ainakaan)  vielä ole  niistä oikeuden eteen joutunut. (vai  mitä   lehden  toimittaja  T. Äyräväinen....??....(1982)..  Siis.....pitää(kö?)  tarkkaan harkita  tuota  T. Otsomaan  tapausta, jo  senkin vuoksi, joska  poliisit/tutkijat   pitävät  sitä  juuri  henkirikoksena...?

Ekku Mattila

Aikamatkaaja /

Clairvoyant.