sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Vuosi 2029 on maapallolle/ihmiskunnalle paha aika. Ottakaa vaarin tästä(kin) kirjoituksestani. A ja O.

 10/1-2021.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja/Clairvoyant.


Huomenta/iltapäivää.....

Olen  tässä muutaman viikon tuumaillut että  voisiko olla  että olen(kin)  erehtynyt ennustuksestani, jossa  mainitsin   tulevan  todella  koko  Eurooppaa/maailmaakin  tapahtuvan  katastrofin  jonka  aikana  valtava  jättitsunami  yltää   erityisesti  Pohjamerelle ja  sen rannikkoalueille.  Tämä  luonnonkatastrofi  syntyy  kun Islannissa  olevat  jättitulivuoret  purkautuvat  melkein  yhtäaikaa ,  räjähtäen   taivaalle   ennennäkemättömällä  voimalla. Tästä  syntyy  tsunamiaalto  korkeudeltaan  60  metriä ! Voidaan  vain kuvitella  millaista  tuhoa se saa aikaan Pohjanmeren   rannikkoalueilla. Kuolleita   tulee  varmasti  paljon,  noin 2,5-4   miljoonaa   ja  katstrofin jälkeisissä  kollegtiivisissa  sekasorroissa  esim   Pohjanmeren  rannikkomaiden  elämä  taantuu  melkein  kivikauteen. 

Kun  ns  korona/mukamukapandemia  ilmestyi (tilattuna) ja  se  sairastuttaa (mukamuka)  satojatuhansia  ihmisiä  ja  kun  nyt  Ruotsissa  on piakkoin  sama    tyyli  Saksan 1930  lukuun  verrattuna ja  meillä  Suomessa  vissiin  tullaan  seuraamaan  naapurimme  esimerkkiä, niin  muutaman päivän aikana  rupesin miettimään seuraavaa: Näinkö  ennustuksessani  Pohjanmeren  rannikkoalueilla olevat    valtavat   tuhon merkit  johtuvan  juuri  koronasta ? Tätä  olen(kin)  miettinyt  muutama pävän ja  tullut seuraavaan tulokseen:

Tämä   mukamukamukakoronapandemia  ei  tuhoa  rakennuksia/siltoja/laivoja/satamia/kaupunkeja/. Pandemia (mukamuka) "tuhoaa"  vain ihmisiä ja  sellaisia  jotka jo muutenkin  , vanhuutensa/monisaurauksiensa   takia, ovat  toinen  jalka  haudassa  ja toinen  haudan  reunalla  banaanikuoren  päällä. Tälläiset  kuolevat  ns luonnollisella  tavalla.   Näkemäni/ennustamani  Pohjanmeren  jättitsunami  tottakait  tappaa myöskin, ikäluokkia  erittelemästä  niin nuoria, kuin vanhoja, terveitä  ja  sairaita,  rikkaita  ja  köyhiä. Pohjanmenren  rannikkoalueiden  "tuhon" merkki  tarkoittaa sekä  ihmisten että  erilaisten rakennusten  häviämistä   totaalisesti.

Tutkijat/tiedemiehet  ovat  tienneet  jo  9   vuotta   maailmaa   uhkaavasta   avaruuden  astredoidista kooltaan  8 km  ja  he  tietävät  sen osuvan maapalloon  vuonna  2029. He    eivät  tiedä  vielä (mutta  nyt  saavat  sen  tiedon tässä ja  nyt)  mihin kohtaan  maapalloa  se  "kivikasa"  osuu.  Minä  sanon  sen  osuvan   Islannin  lähelle joka  aikaansaa  todelliset  jättitulivuorten/tsunami purkaukset jollaista  ihmiskunta ei ole  vielä  kohdannut. Tämä  tilanne on  yksi syy  nykyisen maailman hulluuteen. Ns ylimmät/rikkaat   tahot  ovat  jo varautuneet   tulossa  olevaan  melkein maailmanloppuun  varaamalla/varastamalla  maailman  nykyrikkauden omiin salaisiin kassaholveihinsa .  Kun  tilanne/teet  ovat  rauhoittuneet , kuolleet  haudattu ja laskettu he  ovat valmiina  täysin uuden maan/kansakunnan/uusjakoon. Tämä  on tulossa  uskokaa  nyt.  Ihmiskunta  on  pian totaalisessa  kusessa  päälakeaan myöten.

Nahkurin  orsilla  tavataan.

Ekku Mattila.