keskiviikko 17. elokuuta 2022

Olenko löytämässä edellisen elämäni syntymäpaikkani?? 1839..?? Järvenpää.

 17/8-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Nony kuulkaas: Kuten melkein  jokainen, joka on lukenut  mun  blogiani 16  vuoden aikana, sekä lehtikirjoituksia-radio-ym  juttujani , niin  olen  entisessä   (yhdessä) elämässäni  asunut Järvenpäässä noin  vuonna  1839, josta   15  vuotiaana  menin  muiden  "taistelijoiden"  mukana  sotimaan  Krimille  ja  sinne sitten kuolin  erään taistelun  yhteydessä.Minuun  osui  musketinkuula, alavatsaan  ja  menehdyin  verenvuotoon  muutamassa minuutissa.

Vuonna  1974  ollessani   keskimmäisen  appiukkoni   mukana  ajamassa  Järvenpäästä , hänen  autossaan, noin  muutaman km päässä, tajusin  järkytyksekseni että  kaikki  paikat  siellä  olivat  tuttuja, tiet, jokipuro ym..Appiukko   ihmetteli kun  rupesin itkemään  sydäntäsärkevästi.  Siitä  asti olen mielessäni  halunnut  etsiä uudelleen sen  paikan  ja  tänään, lukemattomien  yritykseni  jälkeen  uskon että  nyt olen  oikealla  tiellä/paikassa.

Silloin  1974  mentiin  yhdelle pellolle ja sanoin  appiukolleni että  tuossa   oli ennen  isohko  navetta ja  tuolla  oli sepänpaja  ja  että  tuossa  kohtaa on  puro  peitetty. Paikalle   tuli  lähitalosta nainen  joka  kertoi että juuri niin  on.Vanhoista  valokuvista  on  nähnyt  sepänpajan/navettarakennuksen, niistä  on enää  kivijalat tallella, mutta niitä ei näy kunon  Toukokuu/ruoho  ja  kun hetken  paikkaa  tökittiin jaloilla , niin kivijalat   tulivat esille,sekä että  taloon  vievän tien  molemmilla  puolilla  oli  isot  koivut. En silloin  "viitsinyt" kertoa hänelle   että mikäs mies  mä oon....olisi  varmasti  säikähtänyt  ja soittanut  vallan  virkamiehet  paikalle...ehkä.

Katselin  netin kautta  (taas)  kyseistä paikkaa  ja löysin(kö?   Synnyinpaikkani oli silloin  nyk-nimellä  kuusivarjo.Sen  lähellä oli ja on  yhä  pieni  puro, Haukkalanoja.  Talvisin  mentiin  taiteilija  Halosen  markille  reellä  Tuusulajärven yli , kesällä  Halosenniemen  kohdalla  soutaen ja  joskus  ratsastin nyk  tie  45, Koskenmäen tielle, Kirkkotietä, Rantatielle, ja Halosenniemeen.

Nukari , joka on nykyisin Nukari, oli ennen Mosce-Moshe-vastaava.(??)

Olen  vuodesta  1971, jolloin olin ekakerran Järvenpäässä Hesasta  polkupyörällä ja liioittelematta  satoja kertoja  ajatellut  etsiä sen  ennen  Krimille menoani, vanhan  syntymäpaikkani  ja  nyt  se taitaa olla  aika lähellä. Ihan muutaman viikon jälkeen  teenkin sitten  niin. 

Ekku Mattila.