perjantai 22. toukokuuta 2020

Jatkuuuuuuuuu...

22/5-2020.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Timppa oli   syränjuuriaan  myären  pihkaantunut  Riittaansa ja  sen  myös  näki. Jokainen  päivä , ensin  aamulla  jo ,  punaisia  ruusuja  Riitalle  toi   ja illalla   samoin  , muksunsa  kasvoivat  ja onni kukoisti. Vain yksi  syy   oli  heillä  kantona kaskessa ,  virkavalta. He  kovensivat    koko ajan otettaan ja kun eivät  muuta  voineet, niin  liikenteen avulla. Usean  kerran  joka päivä  Timpan  auton  pysäyttivät  ,  sitä   kolusivat  ja    tutkivat  aivan  piruuttaan.  Hänen  autonsa  tuulilasipyyhkijät  olivat kovilla,  koska  sakkolappuja  niin  tiheään  sen alle  työnsivät  ja  nauraa  räkättivät  pirullisesti.  Olin  monta kertaa  autossa  mukana  kun  meidät  pysäyttivät. Kerran  keskellä  Mannerheimintietä,  vastapäätä  Tokmannia , kolmen  sepän  patsaan   paikkeilla.  Ja  Hesalaiset  katsoivat suut  auki.  Timppa  repi  suureleisesti  saamansa  sakkolapun ,  toisenkin  ja  jos lisää  kirjoittivat, niin  senkin  ja palaset   heitti  keskelle  katua.
Niinhän siinä sitten kävi ,että Timo  antoi  tavallaan periksi. Myi  kaiken omaisuutensa , autonsakin (josta sai   60000  markkaa)  ja  muutti   perheensä kanssa  Aameeriikkaan , Floridan  lämpöön ,  kauaksi  ittumaisista   viranomaisista , komministisesta  Suomesta  ,   uuteen  elämään .  Hyvästi  Suomi.
¤¤¤
Sain   Ameriikasta    postia  , melkein  viikottain  Timpan  lähettämänä  , kirjeenä  usein ja  voi  että  miten  voimakkaita  hänen  sananvalintansa olivat  Suomea  kohtaan. Melkein  yhden  sivun  täytti  jo sadat  kirosanat )((HJU/&&%TYGUYRYUUUU /  itut  sekä kaikki  siltä  väliltä.  Minulla  on yhä muutama  kirje  tallella ja  melkein  niistä yhä   tuliset  sanat  savuavat  esille. kirosanat    juuri.
Sitten    posti lakkasi  saapumasta  Ameeriikaasta.   Tuli  monen  kuukauden paussi    ja  melkein  jo  pelkäsin ns  pahinta , että  eikai  Timppa  ole  kuollut , ettei  vain.....ja  kirjoitinkin  hänelle.
Vastaus tuli  puhelimen kautta.

Jaaatkuuuuuu...

Ekku Mattila.