sunnuntai 15. elokuuta 2021

Oletteko huomanneet/kuulleet ?? Temppelihymniä on laulettu...nyt on sen laulun aika, rakkauden voimalla. Se ei koskaan häviä.

 15/8-2021.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant


Mahtavaa  !!...Kuten olen  monta kertaa jo kirjoittanutkin, niin  suunnilleeen  vuodesat  1973  olen  meditoinut joka ikinen päivä ja nyt  3  vuoden aikana  olen  pyytänyt/toivonut   läheisempää  yhteyttä, jopa  "keskustelu"kontaktia, noihin  "pilvien"  päällä oleviin  enkel- "höyhenjoukkoihin".  Nyt on  tapahtunut  niin, kuten  olen maininnutkin, että  5 kuukautta  sitten se  alkoi, hieno  lähentyminen, joka tarkoittaa  lentävien lautasten  täällä meidän  talomme  yläpuolella/taivaalla   näkyviä  "ilmestyksiä". Ne  tulevat näkyviin  melkein  joka  ilta, 21,00  jälkeen, juuri  hämärän  hetkellä  ja  "ikkuna"  jossa  ne  näkyvät on noin  30 minuutin  aikana. Niitä on ns  normaaleja  ufoja, lautasmallisia, mutta  vähemmän, koska  niiden tilalle  on  tullut  enemmän sikaarimallisia  suoria  putkia. Olen saanut  niitä kuvaan ja  muutama muukin  omilla  kameroillaan jo(vasta)  useamman  kymmenen ja  tarkan seulonnan  jälkeen, joka  tarkoittaa  lintu,roska linssissä, grone, ilmapallo/muu vastaava/lentokone, onkin jäljelle jäänyt  aitoja  ufokuvia. 

Tämän  5 kuukauden  aikana  lisääntyneet  ufo havainnot  meidän talon  yllä tarkoittaa  vain ja ainoastaan yhtä asiaa. "Ne"  kuuntelevat /tarkkailevat meitä ja  ovat ottaneet  "tosissaan"  Ekku  Mattilan  hartaita  toiveita/pyyntöjä.Tämähän on tuttua ja onneksi  muallakin maailmaa..ONNEKSI,  sillä  jos  vain minä yksin  näitä  juttuja  kirjoittaisin/kokisin , niin  auta armias!.....Seinäjoen  "törtsyn"  kallonkutistajat  olisivat  nopiaa  "kutsuneet" minut  sellaiseen  ympyrämuotoiseen  pehmustettuun   koppiinsa....vähän "juttelemaan".

Toinen  asia taikka  toiminta  joka  on auttanut pääsemään  lähemmäksi "heitä"  on  pääsemiseni/hyväksymiseni  "virallisesti" (3  viikkoa sitten ) Nasiirin   hienoon  "ryhmään". (meillä Suomessa on 1 ja pian  tulee  toinen  lisää.Ruotsissa  on 2)   Siihen kuuluu  erittäin  tärkeänä  osatekijänä  vanhan  4000 vuotta  vanhan  temppelihymnin/rakkauden laulun  esille  tuleminen , laulun jossa  ei sanoja ole, ne "vaan  tulevat"  , vakaata  vanhaa Väinämöistä  mukaellen,....."näin virkkoi, näin nimesi, lauloi  sanat  vanhan ajan, vanhasta ajasta  liversi, rakkauden äänellä  virisi, linnutkin sitä kuunteli".

Ekku Mattila.