sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Mittasin kuolleen auran. Se tuntui vielä melkein 2 tuntia. Sitten se katosi.

 5/3-2023.

EKKU.

Nasiiri.

Cairvoyant.

¤¤¤¤

Iltaa  sinne teille:   17/2-1998, iltasella  13,10  sain puhelun ja  kovaa kyyttiä  ajoin  Ylihärmän  sairaalaan, jossa    oli  kuollut  mieshenkilö. Tunsin  hänet   19/4-1946  saakka. Meillä oli ollut sillointällöin puhetta  aiheesta , koska  ihminen  on  100  % ja sen  puitteissa olin  saanut  toiveen.........tule jos pääset mitaamaan  minun aurani heti kun olen  kuollut. " Haluan  olla varma  ettei minua  elävän   hautaan lasketa, etten ole  valekuollut ja  herään  sitten  arkussa  maan alla ja kuolenkin vasta sinne.

Ja  ajoin  kovaa kyyttiä sairaalaan, huoneeseen  jossa  kuollut makasi vuoteella. Hän näytti  ihan kuin olisi  nukahtanut ja heräisi  kohta.  Kasvoissaan  jännä ilme. Kuin  hämmästynyt ja juuri tavannut  hyvän  ystävän, tutun, lähimmäisen.Pitkästä aikaa. Iloinen, hämmästynyt ilme.

Hänen kuolemastaan oli kulunut  1,5 tuntia. Aloitin    auran mittaamisen  seisomalla  tuolilla ,oikea   käteni noin  2  metrin  korkeudella  kuolleen päästä.  Auraa   oli  vielä  heikosti, mutta  eniten  hänen  kasvojensa  kohdalla. Pikkuhiljaa  se, aura,  aleni  ja  noin  20 minuutin  päästä se  katosi  melkein  kokonaan. Otsan kohdalla  se  tuntui  vielä  hetken, kuin   värisi  ja  sitten se oli  poissa.

Hän oli   kuollut . Aura, jossa  sielu on, oli hävinnyt.  Sanoin  ääneen.....nyt  voit olla  rauhallinen. Nyt sinua  ei haudata  elävänä. Hautaan menet  hengettömänä. Rauha olkoon kanssasi.

Sanoin  myös:  Hyvää  matkaa   Isä. Mene valoa  kohti. Siellä  on taivas Isä.

EKKU.