sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Hyvää Sunnuntaita teille jokaiselle.

 2/5-2021.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.


Tein aamulla   noin  25 km  pyörälenkin  ,kiersin ns  sillat  ja  ihmettelin  yhtä asiaa. Missä  ovat  muuttolinnut? Olen ikäni paljon luonnossa   liikkunut , missä olen   asunut   ja  seurannut  varsinkin näin keväisin  muuttolintujen  saapumista. On aina hienoa kun  pitkän  syksyn, pitkän  talven jälkeen kevään saapuessa  näkee ensimmäiset  muuttolinnut. Ensin ilmestyy  kurjet,  sitten  joutsenet, töyhtöhyypät  ja  västäräkit, räkättirastaat  sekä  kiurut, kuovet  sekä  viimeisinä  räystäspääskyt   ja  tervapääskyt.  Olen pitänyt  myös  luonnon tapahtumista  kirjaa ja  huomannut  miten muuttolinnut saapuvat  noin  viikon  sisällä  Suomeen,  yleensä, muttei  nyt  tänäkeväänä.

Vaikka  on jo  alkutoukokuu, niin  pelloilla  näkee  pari  kolme  kurkia, pari kolme  töyhtöhyyppää,  pari  västäräkkiä,  pari kolme  kottaraasta  pihamaamme  pöntöissä. Tuntuu  sekä näkyy  että  myös  luonto  on kummalla tavalla  jähmettynyt  menneillään  olevaan  huuhaakoronahössäkkään. Kaikki  ikäänkuin    odottavat jotakin, kenties  tapahtuvaksi, eikä  mikään ns  etene  normaalilla  aikaisemmalla  tavalla. Voiko ja  varmasti niin  täytyykin olla,  että  ne  taivaalla  näkyneet  3  vuoden aikana   lentokoneista  levitetyt  alumiini/oksiidi/tiesmikkä   myrkyt  ovat  estäneet  myös  luonnon  ikiaikaiset  toimintamallit.  Esim  tänään, vaikka  tuuli vihdoin ja  viimein alkoi  puhaltamaan  etelästä päin,  sen kolmeviikkoisen kylmän pohjoistuulen jälkeen, ei  se  etelätuulikaan  ole  sitä kun  ennen.  Kuin  maapallon   tuuletkin ovat  menneet sekaisin,  ihmisistä puhumattakaan.  Me  elämme  kummia  aikoja juuri nyt  ja  se on   jatkunut  kohta  3  vuottta.  On  tavallaan  "jännää"  olla  tässä, vaikkakin  pahassa   viha-naamari-666  maailmassa mukana  sillä  nyt  kirjoitetaan  aivan uutta  maapallon  historiaa. Kuten olen kohta  4  vuotta  kirjoittanut  blokissani maapallolla  on  menossa  henkinen  3 maailmansota, eikä sille  näy  loppua. Ihmiskunta  etenee  vääjäämättä   surkeaa  loppuaan  kohden. Naamoillaan  huuhaa666-koronamaskit. 

Ekku Mattila.