torstai 23. joulukuuta 2021

Vähän Joulun alusajan lukemista.( Näin olen "kuullut")

 23/12-2021.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤

Kylläpäs  olen  (taas)  joutunut  selittämään   oivaltamaani  ajan/aika  arvoitusta ja on pyydetty että kirjoita  Ekku lisää siihen liittyvää  ja tässä  tulee:

Jo  vuonna    1979, muistaakseni, luin  Suomennetun  Intian pyhän eepoksen, MAHABHARATA,  nin ja  olalaa... Kirja kertoo  Intiassa  6000   vuotta sitten eläneistä  "puolijumalista"    ja kahden  heimon  välille syntyi  sota.  He lentelivät  taivailla/avaruudessa  Vimanoiksi  sanotuilla  lentolaitteillaan jonka  voimana  oli  nestemäinen  elohopea.   Kun  kaksi   heimoa olivat sotineet  tasavertaisina  taistelijoina  vuosia  ja  kun toinen huomasi   jääneensä  pian tappiolle  ja  miljoonia  heistä kuolisi, niin  heidän    "sotaministerit"  kokoontuivat  ja  sanoivat:

" Nyt  on tullut  aika  että meidän on pakko ottaa    käyttöön   lopullinen  keino, käyttäkäämme  ajantappoasetta....jos  sitä  käytetään , kuolemme mekin ,  myös  viholliset , aikakin   kuolee , koko  luomakunta  katoaa,  tähdet  sekä   avaruus, kaikki  tuhoutuu, auringot  sammuvat, tulee  ikuinen  pimeys  ja kylmyys , Ikuinen  loppu".  Ihan  viimetipalla  ajantappoasetta  ei  käytetty  ja   elämä  jatkui  universumissa.  Kuten olemme huomanneet. 

¤¤

Olen monta kertaa  tästä(kin) kirjoittanut:  Heillä, siihen aikaan,  6000  vuotta sitten oli kyky/keino/tieto  ajan arvoituksesta, mitä se on, mistä se  tulee  ja  miten  sen  voidaan  tuhota.  Heidän täytyi tietää, saman kun minä, että  Kvarkki-S  tuottaa  aikaa  ja  kun se  tuhotaan,  tuhoutuu  myöskin  koko  maailma.  Joku/eräs  todella  viisas, en   ole  sen arvoinen  että ,  edes  viitsin sanoa hänen  nimeään, 1911,  kertoi  että  atomin  sisällä  on vielä  löytämättä  hirvittävä  voima, jonka  rinnalla  atomin  halkaisu  on kuin  hyttysen aivastus. Hän kertoi että  jos  se  pystytään joskus  halkaisemaan ,  syntyy  ylimaallinen    ketjureaktori  ja  sen ohessa  kaikki  katoaa.  Hän kertoi myöskin,  3  kuukautta  ennen  kuolemaansa, että on selvittänyt  mitä kuolema  on, mikä  saa  sen  pysymään koossa  ja  miksi  ihmisellä on  niin lyhyt elonaika. Kertoi   myöskin ja  hävitti kaikki  laskelmansa/muistiinpanonsa  siitä aiheesta  koska  jos  se  salaisuus   tulee  esille, niin  sen  avulla  keksitään   hirvittävä  tuhoase/pommi ,  universumin  häviäminen. 

Siis:  Intiassa, 6000   vuotta  sitten, senaikaiset  "Jumalat"  sotivat  niin säde,laser,  kuin myös  atomiaseilla  ja heillä  oli , varalla  se   viimeinen , ajantappoase.  

Näin:

Ekku Mattila.