Olin tänään Alahärmäreissulla 6 tuntia ja tottakait taas jokirannassa , Lapuan, kävin. Takaasin tulelssa koukaksin meirän vanhaan harvaan latoon , siellä vähän kattelin ja silmiini ns pisti kuvassa oleva taottu rautakanki.
Toin sen tänne. Sitä vähän "tutkistelin hengen silmin" ja voivoi...
Isäni velipuoli , Saksan Preussi 27 jääkäri Edvar Mattila oli töissä meirän tuvan kohoralla Lapuan jokea, talvella 17/2-1919 ja. Hän oli mm laturi jonka työnä oli räjäyttää joessa olevia matalia kohtia, etupäässä kiviä.
Kerran, siis 17/2-1919 yksi kivi ei hajonnukkaan, vaan jäi ns suutariksi ja Edvardin pomo käski että hakkaa sitä reikää syvemmäksi , laita sinne uutta dynämiittiä ja ammu se paskaksi,.
¤¤
Niin Edvard teki. Mutta: Oli talvi ja senaikainen räjähdysaine oli herkkää juuri pakkasella ja kun Edward löi siihen reikään ,jossa oleva räjähtämätön aines syttyikin..
¤¤
Häneltä irtos oikea jalka, polven kohdalta, käsi kyynärpäästä, sekä oikealta puolen päätä pala lähti. Lensi 10 metrin päähän. Kuoli matkalla lasareettiin hevosvaunun kyytis. Veren hukkaan.
¤¤
Tuo rautakanki on 99 % prosenttisesti juuri se jolla Edward iski siihen kuoppaan ja räjähti. Ensinnä rautakangen päässä oleva koukku, taikka rengas oli sen takia että siinä oli narua jos kanki luiskahtikin joen penkalta alas veteen, taikka jään läpi ja narulla se voitiin vetää uudelleen käyttöön.
Toiseksi. Tuo rautakanki oli ollut koko ajan siinä samassa paikassa , niin kauan kun itse muistan , noin 100 metrin päässä itse räjähdysonnettomuudesta. Uskon vahvasti ettei Isäni tuota koskaan enää käyttänyt, en ainakaan muista , eikä viittinyt poiskaan heittää huolimatta sen murheellisesta muistosta, vaan piti sitä siinä toisessa ladossa.
¤¤
Elämä oli ja elämä meni.
