Olin "sinisessä hetkessä".

22/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kitarasta vielä.....

Oli  lämmin kesä , Matinkylässä, kun kitaran otin  kainalooni ja tuumasin mennä  ulos luontoon  soittoa antamaan. Vuosi  1975.
Siinä  meren poukaman  lähellä oli  siihenaikaan  tiheä  metsänsaareke, jossa  puita  tiheässä, sekä isoja pyöreitä  kiviä.  Nyt  paikka  on täynnä kerrostaloja.
Sääli.
Mä kivelle istuin ja annoin  mennä. Useasti annan vain soiton itsekseen soljua ...näppäilen   hiljaa ..kuin kuunnellen , säveliä tapaillen ja jossakin vaiheessa kitara  alkaa elää  omaa  "säveltään". Kun se tilanne  alkaa, niin ajantajukin katoaa. Voit soittaa  tunnin/kaksikin  ja  heräät  kun ilma  viilenee .
Joskus tuntuu  ettei kitarasta  sinä   hetkenä  tulevat sävelet  ole  "tästä maailmasta" , niissä  on jotakin maagista , tuolta kaukaa jostakin  , tähtien takaa.
Kuten kävi silloinkin.
Noin  tunnin kenties soitin  ja heräsin. Ihmeekseni  huomasin  ympärilläni  kokoontuneen  luonnon  eläimiä.  Siinä oli jänistä pari , oravia , erilaisia lintuja  oksilla , sekä maassa. Aivan vieressäni  istui  ketun näköinenkin , mutta eri  rotua. Puiden oksien  lomasta  paistoi  kirkas ja lämmin aurinko , kukat  tuoksui , ampiaiset  pörräsi. Melkein paratiisi....Se  hetki  ei ollut  "tästä maailmasta".
Ei ollut.
Illalla  myöhemmin, kirjoitin  lenkkivihkooni....."olin sinisessä hetkessä".
Sinisessä hetkessä.


Ekku Mattila.

Kaksi viikkoa hirsimökissä.....kitaransoittoa opettelin.

22/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


1971 kävelin  Helsingin Kalliossa  "kolmatta linjaa takaasin"...kerran....kun näin yhden musiikkiliikkeen ikkunassa  kitaran  ja mä sisälle menin.
Siellä oli...:
Hieno käytetty Landola joka maksoi 150 markkaa. Uutena  se olisi ollut  600 markkaa.
Ja kaupat tein.
Ja   eikun soittelemaan.....mutta  pahus....Vaikka haitaria olinkin jo   soittanut  vuodesta  1960 , niin  kitaralla soittaminen oli  ihan erilaista.....voi..voi....sormeni eivät meinanneet oikein taipua  kielille..ei millään....ja siinä  koko kevään  opettelin....Huhtikuun ja Toukokuuta...mutta ei...
Koska asuin kerrostalossa ja naapureita joka puolella ajattelin mennä  rauhallisempaan paikkaan  ja otin Järvenpään  leirintä-alueen opaskirjasen   ja sinne soitin.....Vanhankylänniemen  numeroon ja kahdeksi viikoksi mökin varasin..
Heti  seuraavana  iltana  jo kitarallani  hirsimökissä  opettelin. Vannoin etten ennen täältä mene pois  ennenkuin osaan soittaa edes jonkun kipaleen....ja niinhän siinä kävi.....ensin opin oiii muuistaaatkoo emmaaan.....sitten  kitaroi soi..kitara  soi niin hiliaaaah....Eino Gröönin  tumma kuin meri..vai oliko  se Rahkosen Olavin...ja  yhtäkkiä  pystyin soittamaan  muitakin mitkä  olin ratiossa kuullut.
Oli se hieno tunne.
Niin se aika  kului  rattoisasti Tuusulan järven rannalla  hirsimökissä , kaksi viikkoa  meni ja mä takaisin Hesaan  palajin sorrentoon...Annikki  Tähteä  mukaellen.
Kitara on paree kun haitari.  Sillä saa  tunnelmaisempaa  musiikkia ...kuunnelkaapa vaikka  Topi  Sorsakosken  "kitaraaaa  soiiiiii...kitaraaa... soi...niin hiljaa..".
Vai mitä?

Ekku Mattila.

Sain poliisilta lahjaksi haitarin....son yhä mulla.

22/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vuonna 1960 pääsin ripiltä  ja seuraavana päivänä  meidän talomme pihaan kurvasi  ns mustamaijja........
Se oli  selvä poliisiauto ,  jonka näin huoneeni ikkunasta ja multa meni karvas pala kurkkuun.
Krupsg....
Kiivaasti ajattelin että mitä  ihmettä olen tehnyt.....mitä...mitä...mutten mitään raskauttavaa  mieleeni saanut. Muutaman kerran syksyllä  omenoita varas...Korven   Nikolain  puutarhassa, muttei  sen kummempaa.
Auto pihaamme ajoi  ja kuulin  miten joku  sisälle   tuli ja mä koetin  olla sillai kusi sukassa tyyliin......iiihaan hilijaa...varmuuden varalta. Noin  viiden minuutin päästä äitini  mua  keittiöön kutsumaan  ja mä menin. Keskellä  huonetta oli poliisi  ja virkapuvussa  peeveli. Hänen  kädessään  oli sininen  laatikko,  ja sen avasi. "Nohniin  Eero..hän  sanoi....nyt kun olet  ripillä käynyt  oot  melkein  jo miäs  ja toin siksi sulle haitarin.....äitees on sanonut että  oon kova lauleskelemaan ja että sulla on sävelkorvaa....joten oleppa hyvä.."
"giiidoos.....sanoin...kiitoosf....."  ja kaffit juotiin...ja noin tunnin kuluttua poliisi  lähti. Hän oli sukulaanen Lehemäjoelta....(jossen nyt ihan väärin muista Kosken Väinö.).ihan sillai mukava....joten turhaan mä  kurkkuuni  karvaan palan  nielaasin....
Ja  viikon päästä opin jo "oiii muuiistaatkoo Emmaaa".....ja  niin alkoi  mun  musiikillinen  urani.
"Puurattaaat.....puurattaaat...."...nämä oli oikealta   puolen...ne  valssijutut.
 Juu.

Ekku Mattila.

Hupainen "tuvit-lintumme" .......tu-vit.

22/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


"Tu-vit.......tu-vit---tu-vit.....??!!
Noin kolmena  keväänä meidän puutarhamme koivupuissa  on lauleskellut   lintu. jota en tunne ns ulkonäöltä   ja   sen laulu on todella  "jännää".
Lintu muistuttaa varpusta, muttei  se ole.  Varpuset laulelee  tyyppillistä  titityy.-..titityy....titityy..
Tämä lintu  taas  tu-vit....tuvit......tuvit..
Välillä lintu innostuu laulamaan nopeammin ja  silloin  kuuluu  selvästi  vittu...vittu..vittu......(hehihihi).
Se on myöskin arka. Äsken meinasin ottaa siitä kuvia/äänittää  sitä , mutta heti kun astuin portaille  se katosi  jonnekin. Tu-vit   laulu kestää vain  kevään  ajan , noin  4 viikkoa ja sitten  sitä ei kuulu.
Ilmeisesti  tu-vit-lintu on naaras (heheheh)    ja  laulullaan  onnistuu  houkuttelemaan   uroslinnun  pesän/pentujen tekoon ja  ei enää   tarvitse laulella.
Tu-vit...tuvit......tuvit  auttoi.
Köh.


Ekku Mattila.

Suolakurkut pelastivat maratonjuoksuni.

21/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


"Heiii....kuulin korvissani huudon...heiiiiiii....ota äkkiä pari suolakurkkua...ne auttaa sun juoksuasi........"
Oli 2004 , 21/8. Lauantaina  kello noin 14,00.Paikka  Helsinki , 12 km matkaa  Olyyyyympiastadionille.....  ja takana  noin 30km   maratoninjuoksua.  Mun jalat olivat "kuolleet".Polvista alaspäin  tuntoa ei ollut, ne oli ihan vetelät ja juuri ja juuri pystyin   jollakin lailla kävelemään.  Tuumasin että se on tässä nyt...tanavieköön joudun maratonin  keskeyttämään...en pääse maaliin  saakka....harmi...todella harmi..
Ja kurkku turpaan ja sen söin.
Toisen  perään ja voi miten hyvää ne oli. Muutamassa  minuutissa  sain jalkani taas kuntoon. Niihin  tullahti  voimalataus  Dusaselpatterimainoksen lailla . Ihmeekseni   huomasin mahanalustani olevan jalkoja täynnä. Ne vilisivät  kuin tuulimyllyn siivet , suih suih vaan kuului  ja jopa  matka alkoi  jälleen maistua. Sain kiinni selkä  minuun päin juokseva maratoonareita  kymmenittäin, jossei enemmänkin ja kun maali tuli olisin melkein toisen   maratonin juossut.
Melkein...
Suolavajaus elimistössä ei ole leikin asia. Se syntyy salakavalasti ja voimat katoaa, niinkuin   mulla.
Silloin  auttaa vain suolakurkkujen popsiminen.
Ja maaliin tulin  55  ikäsarjassani  (olin silloin  58)  236....des. Juoksijoita  kaikkiaan 3800, joista noin  350 keskeytti.
Näin.


Ekku Mattila.

"Viitan Erkki sai turpaan"....

21/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


1991  ostin Kurikkalaaselta  mieheltä   115  korisen mustan siipimersun, se maksoi 500  markkaa.
Soli muuten kunnossa, mutta nokka lytyssä.  Musta ja nätti.
Pidin   sitä visusti tallissa aikomuksena laitattaa se kuntoon  ja tien päälle jonne  se kuuluukin....mutta ....muttaaaa....
 1992  aamusella autopuhelimeni soi ja siellä oli Kauhajokinen (sanotaan häntä vaikka Erkki  Viitaksi) joka kysyi että   saako hän ottaa  siitä mersustani  sivuikkunan  veivin , kuljettajan puoleisen ja mä sanoin että ota vaan.  Olin just  Alahärmässä jotakin touhuamassa ja  tulisin illalla myöhään Kauhajoelle.
Ja tuli ilta ja tuli ehtoo ja kotiini tulin  kello  23,30  suurinpiirtein.
"Erkki  jotakin monta kassillista  autoonsa kantoi...sanoi vaimoni,,,se niitä toi  tuolta  tallista, jossa se sun musta mersus on.....tunnin siellä touhusi.."
Niinpä minä kiiruusti tilannetta katsomaan ja sussiunatkoon...perskeleen perskelees..!!!!
Tana!
Erkki oli ketales  irrottanut mersusta kaiken jotka  irti vähällä vaivalla saa....ratin . ovien kahvat/veivit , koristelistoja , taustapeilin, istuinsuojat , penkkien niskatuet , radion , sekä  muuta  pientä. Auto oli  sorkittu pilalle saamari soikoon  ja heti Erkille  soittamaan..
Ring...riiing...
"Saatanan  äijä , Erkki huusi, kun asiasta  hänelle valittamaan...varkaaksiko häntä sanot...tuuppas tänne markilleni, niin turpiisi saat....turpiisi saat".
Ja tottakait  mä menin....Erkin   markille , jossa  oli hänen  mieskaverinsa (sanotaan häntä vaikka Aavolan Impaksi) ja  syntyi pienimuotoinen  kahakka  meitin välille..jonka mä voitin  ja Erkki  poliisia paikalle huutamaan  puhelimellaan.
"Kerkesin " kuitenkin paikalta  pois ja  sinne tuli Kauhajoen pirssi..."Kauha  35"  , mutta senverran viisaita  Erkki/Imppa olivat  etteivät  "tunnistaneet"  kuka heitä motikoitti.  Erkki sai nyrkistä  ottaansa ja Impan suussa ollut tupakki levisi hänen naamaansa.
Jaa minkäs takia tämän kerroin tässä ja nyt ?
Päivällä   näin   Erkin kaupassa eikä vieläkään  minnuu  moikkaa.  Mistälie suuttunut ?
Jep.


Ekku Mattila.

Eka-autoni oli Volga...mutta älkää tätä kaikille kertoko..

20/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vuonna 1964  ajoin  ajokortin  , keväällä   ja  Juhannuksena  ostin  naapurini Syrjäsen Matilta  venälääsen Volgan.
1000 markkaa se maksoi, vuodelta  1957, kolme  rattivaihdetta, auton paino  1600  kiloa. Siinoli  nesteellä  toimiva  jousitus/iskarit  ja ne oli  samasta  säiliöstä....joten ongelmia saattoi tulla........ja niitä tuli.
Tulin kerran  perunannostoaikaan  asioiltani   , ajoin pihaani ja kun  koetin jarruttaa , niin  poljin meni pohjaan  saakka. Jännä kurnutus vain kuului. Volgan  käsijarru oli  vähä kuten  rautainen sateenvarjon kahva ja sen alaosassa  oli sellaisia  lovia. Päässä  kahva  josta piti vetää niinmaan perskeleesti
naama punaisena...
ennenkuin jotakin tapahtui  ja yleensä se   ei toiminut. Vaikka koetin kiskoa sitä käsijarrujuttua ja samalla painoin naama irveessä  velttoa jarrupoljinta, niin vauhti vaan  kiihtyi. Tupamme  piha vietää  viistosti  jokirantaa  kohden  ja se on noin 140 metrin päässä.
Silloin oli  just  perunannosto menneillään ja mä siihen sekaan  isolla jarruttomalla  Volgallani. Äitee  ja isä sekä muut pellolla olevat  hyppivät sinne/tänne  turvaan .Onneksi ehtivät. Pääsin, taikka  jouduin  noin puoliväliin  joenrantaa ja siinä oli  onneksi  syynä  se pehmeä perunapelto ja osaksi  vielä  ehjiä perunapenkkejä. Ne jarrutti jossakin määrin. muuten olisin  molskahtanut Lapuan   jokeen.....
Arvakkaapas kuka nauroi eniten??
Niinpä.....minähän se. Se tapahtuma tuntui niin hupaiselta, ainakin omasta  mielestäni, että meinasin nauruun  tukehtua. Mattilan Matti    Forsson traktorillaan  Volgani  pellosta  kiskoi. Siinä oli  tullut reikä, siihen hydraylitankkiin, josta  se neste oli vuotanut  pois. Tikku siihen ja  sillä  se korjattiin.........
Juu-uu......niitä Wanhoja  aikoja.


Ekku Mattila.