perjantai 3. huhtikuuta 2020

Kyllä se tästä. Ollaan ihan rauhassa.

3/3-2020.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävelin  aamusella  tuolla mettässä , kuten  melkein joka  päivä teen  ja  melkeen  säikähdin.
Kuin  salamana  kirkaalta  taivaalta  käsitin  ..........:
Että:
Vaikka  kuinka  vastaan pannaan , niin  syntymässä  on   uus/jätti/euroopan/yhdysvalta. Tapahtuma  saattaa olla  ainut  sekä oikea , nykymaailman  menossa  ja  saattaa   olla  meille  jokaiselle  vain hyväksi. On  järkevää   koota  jokainen  maa  (EU)  sekä  kaikki  muutkin  siinä ohesssa , keskittää  niiden  hajanaiset   toimivallat  yhteen   keskuspaikkaan  , sillä   näin tekemällä  syntyy  suuret  miljardisäästöt.  Samalla  tavalla  esim meillä Suomessa , jossa  oli  aikoinaan  yli 500  erillistä kuntaa , pieniä  että  suuria  ja  poistamalla  turhat  pikkukunnat  yhdistämällä   niistä  muutama  iso  ja  yhteiskunta/valtio  säästi  tavattomasti.
Nyt  menneillään oleva  nykymeno  on  kuin  suora kopio  turhien kuntien  (valtioiden)  pitämistä  taloudellisesti   hengissä   ,kun    rankalla  kädellä  yhdistää  me  yhdeksi  isoksi  Euroopan/yhdysvallaksi.
Onhan  selvää että kaikki   uudistukset , radikaalimmatkin  aluksi  koskee.  Jos  toimenpiteiden  järkeistämistä  ei  tajua , niin   "voi"  tulla    mielenosoituksia(kin)  rajujakin , mutta  kansakunnan  pitää/saada  päästää  liikoja  höyryjä  itsestään  pois.  Tuleva  Eurosto/yhdysvallat  tarvitsee  valtavan määrän uusia  asukkaita/työntekijöitä , ympäri  maailman ja  sellaisista  maista  jotka  ovat  kuivumassa niin veden kuin  myös  taloudellisessa  köyhyyspommissa. Niitä  kohta  menetettyjä maita  ei  voida  enää  auttaa , mutta   niiden  ihmisisssä  on  tavaton  potentiaali  tulevassa  Eurosto/yhdysvalloissa..
On tavallaan  hienoa  olla  mukana  koko  maailman   uudelleen  kehityksessä. Me  olemme mukana/uuden/historian  siipien  havinassa , haluamme  taikka  emme , mutta   kyllä se  tästä  paremmaksi  muuttuu. Tulevaisuutemme  on  meidän. Sinun  ja  minun. Meidän kaikkien.

Ekku Mattila.