tiistai 20. helmikuuta 2024

Elämäni oli vähällä päättyä , 20/2-1971. Perjantaina. Helsingissä. ....T.L.....kiitän sinua ja kumarran.Olit enkeli oikeassa paikassa , oikeaan aikaan.Jumala on.

 

21/2-2024.

EKKU.

alias: Jukka Pekka Mattila.

Nasiiri.

Meedio.

Clairvoyant.

puh: 0466840923.

¤¤¤¤¤

Huomenet;  Kuvassa on ambulanssi, jonka sisällä  minä itte ja  aika  17/3-2019, matkalla  Seinäjoen sairaalaan.Kuvan otin  sentakia, koska  luulin  matkan  olevan minulle  viimeinen.Tässä  elämässä................

Muttei ollut(kaan)

Mutta Helsingissa  samanlainen  tilanne oli  20/2-1971,  Perjantai  ja kello noin  16,30, paikka Helsingin  Kallion kaupinginosa, osoite ;Porvoonkatu-5-7  B 63. Minä  tajuttomana  ampulanssin  kyydissä , enkä  tajunnut  että oliko se tässä ja nyt, matkani  tässä  elämässä, se  viimeinen.

Muttei  ollut(kaan)

¤¤¤

Odottakaa niin  kerron tarkemmin:

Silloin  kun  olin nuari , nuari ja nuari, uskoin  jokaisen  nuaran ja nuaren, että  olen  voittamatoon.En  väsy koskaan, en väsy koskaan  ja  jaksan , jaksan..jaksan...jaksan....Sen takia  minulla  oli  siihen aikaan  3-4  eri työpaikkaa, niin, että useasti jopa..

Näin: Aamulla töihin Nokia Oy  Salmisaaren tehtaalle, Lauttasaaren sillan  vieressä, koneasentajana, 07,00-17,00. Sitten  illalla  töihin YIT- yleinen  insinööritoimisto, jossa  olin mukana   tekemässä kerrostalojen  remontteja, urakalla, iltaan   20,00 ja sitten  yötöihin yövartijaksi  STV-Suomen Teollisuuden Vartointi, 21,00-06,00   ja  melkein  heti taas Nokia OY...kello  07,00.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!??

Siis kolmea  eri työtä peräkanaa. !!!!. Joka   toinen viikko. Muuten tein päivätyötä Nokia Oy:ssä.

Eikä tuntunut  missään. Siihen aikaan oli erilaiset verotukset  kun tänään.Jokaista  työpaikkaa  verotettiin ns yksin, eikä siis   laitettu  päällekkäin, jolloin  voitiin  verottaa   ja saatiinkin enemmän rahaa valtion pohjattomaan kassaan ja siis  tilipussit oli  aika  lihavia, ns:seni.

¤¤¤

Ja:  Perheeseemme  syntyi  tyttövauveli  6/11-1970, Kätilöopistolla, Hesassa, ns  imukuppisynnytyksellä, jossa minä olin isänä mukana, seuraamassa...hmmmm???...raakaa  repimistä........huutamista ja huutamista, tulevan äidin taholta. Synnytys kesti  18  tuntia ja sen loppuvaiheessa, kun  muksu ei meinannut tulla  maailmaan, haettiin  avuksi  hitsauslaitteen  tapainen kone, jossa  oli jalat ja letkuja-ym ja  yhden letkun  päässä  oli  puolipallon  muotoinen osa ja sen  pää  laitettiin syntymässä  olevan  vauvelin  päähän, joka oli  jo  hiukan  näkyvissä.

:suuf..suuuf..suuuf..suuuuuf...suuuuuuuuuf....suuuuuuuuuuuuuuf...suuuuuuuuuuuuuf. kone  äänteli ja imua syntyi ja jopa  muksukin  pullahti....ja  tuli  maailmaan. En koskaan, en koskaan  ole  kuullut sellaista  tuskan huutoa ja kiljuntaa, joka  kuului  kidutus-eiku-synnytyshuoneessa,en koskaan ja sen  päästi rääkätty  nainen. 

Ja: minä heti  kävelin Asuntoon, hetken siellä  partaani  raakasin, naamaani pesin, evästä  mukaan otin ja  eikun töihin, Herttoniemeen, rivitalotyömaalle, kiiruhtaen.

¤¤¤

Kului  viikkoa ja  rääkätty nainen ja vauvveli  tuli  kotiin. Heti  taxissa  muksu  kiljui  ja  huusi, kiljui ja huusi, asuntoomme saakka  ja se  sama  jatkui, illasta   yöhön, aamusta  iltaan ja illasta yöhön ja taas  aamusta iltaan, illasta  yöhön ja..ja..ja..ja..ja..ja..ja..jatkuvasti. Pieniä  väliaikoja laskematta. Tunnin-pari oli hiljaa ja taas.. uudelleen............................

ja minä kävin koko  ajan töissä. Välillä  viikon kolmea vuoroa  peräkanaa, välillä  viikon Nokia  Oy:ssä ja taas  viikon  kolmea eri työtä peräkanaa. Torkahtelin  jopa    ratikka  3:  jonka mukana  liikuin työpaikkojeni  väliä ja  rahastaja  joutui  mua  hereille  usein  tökkinmään. Joskus  keskellä  yövartija  töitäni huomasin makaavani  mahallani  ruohikolla, kesällä  ja  ihmettelin että  mitäs   nyt.. Olin kesken kävelyni  nukahtanut vartiopisteellenni mennessäni.

¤¤¤

Ja minä  väsyin..väsyin...väsyin....ja  väsyin.......totaalisesti.......väsyin. Ja vaikka  jouduin  valvomaan  yökaudet  ja jos  tuli  hetki että  pääsin  yöuntani  viettämään, niin ei uni tullut...ei millään ja sain lääkäriltä  voimakkaita  unipillereitä, 100  milligramman ja niin  voimakkaita,  että kun  yhden  otin illalla  ennen  maata menoa, 22,00 niin  nukahdin   heti.

Mutta: Kun tätä  hullunmyllyä kesti  viikon..kesti  kaksi, viikko  viikon perään ja  kun en saanut  enää  nukuttua, kahden-kolmenkaan  unipillerinkään takia.......muksu  huusi  ja huusi...yöt päivät, illat peräkanaa...niin...minä   tuumasin...ja  teinkin:

¤¤¤

Menin  jokaisen  kolmeen työpaikkaani, jossa  otin ns  lopputilin. 

Meillä  oli  ns   kaksi hoitolasta, omamme  lisäksi  ja ne tuotiin  vaimon hoidettavaksi  aamuisin noin 08,00 -16,45 haettiin pois. Sinä päivänä  , siis  20/2-1971, Perjantaina,  oli  jo keväisen lämmintä  Hesassa, lunta ei  yhtään, räystäät ns  tippui, linnut lauloi ja  taustalla, Linnanmäellä  viriteltiin mailmanpyörää  kesää varten.  Vaimoni  meni  alas Raahen  puistoon kolmen muksun kanssa, vastaanottamaan hoitolasten  hakemista ja minä jäin  yksin......jäin  yksin:

Yksin:

Kurkkasin  parvekkelta, 9 kerros  alas  Raahen  puistoon, jossa  näin vaimoni ja muksujen olevan.....ja.......

Otin  unipilleripurkista  kaikki  siellä olevat pillerit,   80  kappaletta, 100  milligramman, ne laitoin  pieneen   kattilaan, jossa  hienonsin ne , vettä  vähän päälle, hellalle  lämpiämään, sekoitin  lusikalla.........sekoitin ja sekoitin.....panin  jäähtymään ....menin  makuualkioomme, jossa  oli  pienen  jakkaran päällä  kasettisoitinradio, siinä  oli valmiina Erkki  Junkkarisen..seitsemän  tuntia  onnehen.........se pyörimään.....ja takaisin keittiöön......

Ja   kuoleman maljan mä  join. Pohjaan saakka.

¤¤¤¤

Vaimoni, nyt jo (2023) edesmennyt, pelasti minut kuolemalta. Hänelle  tuli kumma  tunne, ettei  kaikki olet nyt oikein, pyysi ystäviltään, jotka olivat samassa Raahen  puistossa, että  voitteko  hetken aikaa  vahtia  muksuja, tuli asuntoomme.........ja soitti  ambulanssin...minut  vähää vailla jo kuolleena,sairaalaan, jossa makasin 2 päivää  letkuissa, silmistäni rikkoituivat  pintahiusverisuinet (Verenpainen ollessa  tavattoman  korkealla hetken  aikaa)   sanoivat  lääkärit, minä   taxilla  kotiin  viikon päästä, sain  kuukauden sairaslomaa, sen vietin  Alahärmässä, syntymäpitäjässäni, sitten  takaisin Hesaan ja  elämään.

Lääkäriltä  kuulin: 

Jos  ambulanssia  ei olisi soitettu ,  olisin  kuollut  15  minuutin päästä. Oli tipalla nuorimies, elämäsi  päättyminen.

¤¤¤

Ekku Mattila.