sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Siinä Nasiiri -Meedio-Clairvoyant-Ekku Mattila miettii Raamatun Liiton Arkin katoamista ja taitaa tietää Arkin nykyisen paikan.

 

18/2-2024.

EKKU.

alias: Jukka Pekka Mattila.

Nasiiri.

Meedio.

Clairvoyant.

puh:0466840923.

¤¤¤

Tänään  mulla kävi  asiakkaita  Seinäjoelta ja  yhtenä, kun  olivat kuulleet ja lukeneet mitä olen  kirjoittanut  monta kertaa  blogissani,   aiheena, juuri  ns liiton  Arkki. Jo  40  vuotta sitten, ekakerran  kirjoitin  missä Raamatun Liiton  arkki  on. Viime vuonnakin  ainakin kerran.kaksi   kirjoitin niin  seinälläni, kuinmyös  tässä  blogissani...että:

Kun  vuonna 1975  neuvostoliittolaiset   punaiset  sissit  olivat  valtaamassa Etiopaa ja  saaneet melkein koko maan  valtaansa ja  olivat  tulossa ryöstämään Etiopian  kulta-hopea aarteita, joita  oli kerätty  muutaman sadan vuoden aikana. Tärkein syy  sissien  työnä oli  löytää Raamatun pyhä  Arkki ja  ottaa se  omistukseensa.  Arkki oli  ollut  piilossa  Kunzila Mariaminin  luostarissa  650  vuotta, aivan  Tanajärven  läheisyydessä. 

Kahta  päivää  ennen punaisten venäläisten  sissien  luostariin  saapumista  Arkki  vietiin  Tanajärven rantaan, tarkoituksena  saada sille  väliaikainen  turvapaikka Dagan saarelle.  Sinä  yönä yltyi  Tanajärvellä  rajuilma joka  ensinnä  kuljetti  veneen, jossa  Liiton Arkki oli, Dagan saaren ohitse  ja sitten uppotti veneen  ja Arkin  keskelle  Tanajärveä.  Järven pituus  on 84 km ja  leveys  66, sekä syvyys  noin  15 metriä.

On siis  aikamoinen, vaikkei näin  nykyaikana, vedenalaisine kameroineen-ym keinoineen, urakka löytää  Liiton  Arkki Tana järvestä.

¤¤

Kun   punaiset sissit  huomasivat  Liiton  Arkin kadonneen, niin  rohkeina  miehinä  alkoivat  kuulustelemaan-pahoinpitelemään  Etiopian  Keisaria ,Haile Selassia, joka  oli suoraan  alenevassa  polvessa  Mooseksen sukua. Pahoinpitelyn  aikana  Haile , joka  oli  1,57 metrinen,  kuoli   27/10-1975,  kaulastaan puristtaessa. Olen  kymmeniä kertoa  haaveillut, että jos  ja  kun  jonkun  veikkaus-rahapelin-muun , ansiosta ,  tulisi   muutama miljoona Euroa ja jos saisin(mme) Etiopasta   luvan, niin  järjestäisimme  Raamatun Liiton Arkin etsinnän   Tana  järvestä ja....

löytäisimme  sen.

toistan:

Löytäisimme sen.

Ekku Mattila.